Sota kuritti koko kansaa. Talvisodan aikana lihaa vielä oli, ja siirtokarjalaisten karjan hätäteurastukset lisäsivät tarjontaa hetkellisesti. Itikanmäki ennen suurta uudisrakennusvaihetta 1949. Sulassa sovussa alkuaikojen rakennuksia ja 30-luvun lopun tuotantolaitoksia.
Karjaa jouduttiin teurastamaan kenttäolosuhteissa uuden rajan pinnassa. Sieltä ruhot kuljetettiin jatkokäsittelyyn mm. Lihakuntaan ja Itikkaan. Luonto piti huolen ruhojen pakastuksesta. Vuonna 1940 Itikan omia myymälöitä oli jo kymmenen. Tämä lihakauppa toimi Alavudella.
Vesireittejäkin käytettiin hyväksi. Se onnistui Lihakunnan alueella. Lihakunnalla oli jopa pieni oma laiva, Osuusteurastamo nimeltään. Vielä sotien jälkeen 1950-luvulla sillä kuljetettiin jonkin verran myös karjaa. Itikan torimyymälä Seinäjoella näytti tältä 1940-luvun alussa