Käytäntö opettaa paljon, ehkä eniten. Tai ainakin niin ne kokeneet sanovat. Meillä Atrialla pääset soveltamaan oppimaasi käytännössä. Näet, mitä osaat, ja miten. Samalla keräät arvokasta työkokemusta yhteistyössä alan parhaiden osaajien kanssa. Eturivin teknologia ja haasteelliset työtehtävät rikastuttavat osaamistasi.
Atrialla on aina ollut tiiviit ja toimivat suhteet elintarvikealan eri oppilaitoksiin. Opiskelijat saavat mahdollisuuden tutustua alamme monipuolisiin työtehtäviin yleensä työharjoittelun kautta. Opinnäytetyöpaikkoja meiltä voivat hakea eri alojen opintojen päätösvaiheessa olevat opiskelijat. Olemme usein mukana myös oppilaitosten ja yritysten välisissä tapahtumissa, kuten messuilla.
Kesä alkaa usein joulukuussa
Olemme aina ajoissa. Meillä Atrialla kausi- ja kesätyöntekijöiden haku käynnistyy jo joulukuussa. Työvoimaa tarvitaan jo joulusesonkiin, ja viimeisetkin kesätyöntekijät on palkattu yleensä toukokuun tietämillä. Vuosittain tarjoamme kesätyöpaikan useille sadoille tekijöille.
Kesätyöntekijät viihtyvät porukassamme hyvin. Tuoreimman kyselymme mukaan 99 prosenttia vastaajista oli valmiita tulemaan uudelleen Atrialle töihin, mikä ei ole lainkaan hassumpi ajatus.
”Esimiehet ovat mukavia ja kuuntelevat mitä työntekijällä on asiaa. Ja työkaverit ovat aivan täydellisiä, rento meininki ja hauskat jutut pitävät työnteon mieleisenä.” (Atrian kesätyöntekijä 2020)
Harjoittelua ja lopputöitä
Työssäoppimisjaksoille ja työharjoitteluun otamme ensisijaisesti elintarvikealan ja tekniikan opiskelijoita ammatillisista oppilaitoksista sekä ammattikorkeakouluista ja yliopistoista. Tuotantotehtävien lisäksi meillä on harjoittelupaikkoja muun muassa tuote- ja pakkauskehityksen, työnjohdon, tekniikan ja talouden työtehtävissä.
Opinnäytetyömahdollisuuksia tarjoamme pääasiassa opiskelijoiden harjoittelu- tai kesätyöjaksoihin yhdistettynä. Opinnäytetyöpaikkoja meiltä voivat hakea sekä ammattikorkeakoulu- että yliopisto-opiskelijat.
Kerro omista toiveistasi tai ideoistasi harjoittelua tai opinnäytetyön aihetta kohtaan jättämällä meille avoin hakemus. Näin hakemuksesi osataan kohdistaa mielenkiintosi ja toiveidesi mukaan oikeaan yksikköön. Olemme sinuun yhteydessä, jos voimme tarjota sinulle sopivaa harjoittelupaikkaa ja opinnäytetyön aihetta.
Yrityskylään lasten ja nuorten kanssa
Suorastaan loistava käytäntö. Tämä tosissaan toteutettu leikki on jo suomalainen instituutio. Meistä on mukavaa olla mukana Pohjanmaan Yrityskylässä. Yrityskylä on Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) kehittämä opintokokonaisuus, jossa koululaiset työskentelevät päivän ajan aikuisten rooleissa ja oppivat samalla, miten yhteiskunta ja yrityselämä toimii. Tarkoituksena on havainnollistaa lapsille ja nuorille, mihin niitä koulussa opittuja tietoja ja taitoja oikein tarvitaan. Meidän antimme Yrityskylään on hyvän ruuan Atria-ravintola, jossa on työskennellyt innokkaan toimitusjohtajan lisäksi iloinen joukko tarjoilijoita. Lue lisää Yrityskylä-oppimiskokonaisuudesta