Neliö sen olla pitää

Uusi jauhelihapakkaus

Neliö sen olla pitää

Olisiko se pallo, pötkylä vai paistinpannun muotoinen pyörylä? 

Noita kysymyksiä Atrialla mietittiin, kun uutta jauhelihapakkausta kehitettiin. Talon sisällä oli tullut ajatus siitä, että jauhelihapakkauksen voisi avata ilman mitään terävää – omin käsin helposti ja nopeasti. 

- Jauhelihassa itse tuotetta ei voi enää muuttaa, mutta pakkaus voi olla kilpailukeino. Siitä kaikki on lähtenyt. 

- Lihapakkaukset ovat yleensä puukolla avattavia. Meillä osattiin muiden tuoteryhmien esimerkillä ajatella, että sen voisi avata muullakin tavalla, kertoo vähittäiskauppalihan tuoteryhmäpäällikkö Anna Kultalahti

Hän mietti ensimmäisen kerran vuonna 2011 uuden jauhelihapakkauksen mahdollisuutta.

Varsinaisesti projekti käynnistyi pari vuotta myöhemmin ja kaupan hyllyille uusi pakkaus päätyi helmikuussa 2017. 

- Tämä oli jättimäinen projekti. Yhteensä noin satakunta ihmistä on työskennellyt uuden pakkauksen kanssa, Anna laskee.

Poikkitieteellistä osaamista 

Ammattilaisia oli mukana muun muassa myynnin, logistiikan, markkinoinnin, tuotannon ja pakkaustekniikan puolelta.  Monialaisen osaamisen ja yhteistyön tuloksena oli mahdollista luoda kuluttajille nykyinen pakkaus.

- Projektin alussa on mukana muutama ydinihminen, joiden ympärille tulee hankkeen edetessä lisää ja lisää asiantuntijoita eri osaamisalueilta. Se on kuin hyökyaalto, avaa markkinatutkimuspäällikkö Jukka Saarenpää

Osaamista ja tutkimusta tarvittiin esimerkiksi juuri pakkauksen muodon määrittelyssä.  

- Minun suosikkini olisi ollut pallo, Anna nauraa. 

- Mutta ensimmäisen pakkauskehitysvaiheen tulos oli, että kuluttajien mielestä jauhelihan anatomisen muodon tulee olla neliö. Pallo sen sijaan tyrmättiin täysin. Tämän jälkeen lähdimme suunnittelemaan pakkausta niin, että sen muoto on neliö. 

Uuden jauhelihapakkauksen suunnittelussa täytyi ensiksi ymmärtää, mitä kuluttaja ajattelee jauhelihasta. 

- Jauhelihaa pidettiin arjen pelastajana, minkä takia pakkauksenkaan ei tarvinnut olla pramea. Sen täytyi olla helppo ja käytännöllinen, mikä toimisi kaupassa, käytössä ja matkalla kaupasta kotiin. Se oli projektin henkinen perusta, Jukka selventää.   

Helposti ja nopeasti 

Jauhelihaa on aiemminkin pakattu vakuumipakkaukseen, mutta Atrialla ei haluttu tyytyä pelkästään tähän.

 Pakkauksesta haluttiin tehdä kuluttajille mahdollisimman hyvä. Atrian yhteinen toimintatapa onkin kuluttajalähtöinen suunnittelu.  Kaikkea mietitään aina kuluttajan näkökulmasta. 

- Olisimme voineet tehdä vain vakuumipakkauksen, mutta halusimme palvella kuluttajaa vielä paremmin. 

- Tämän takia kehitimme kokonaan uuden avausmekanismin, jonka kanssa teimme töitä vuoden verran. On mukava kuunnella kehuja, miksi tällaista ei ole ennen keksitty, selventää pakkausteknologi Jaakko Holtinkoski

Monialaisella osaamisella ja asiantuntijoiden yhteistyöllä onkin syntynyt innovaatio, joka on hurmannut kauppiaat ja kuluttajat. Pakkauksen pieni koko, ekologisuus, helppo käyttötapa ja monet muut ominaisuudet ovat keränneet kehuja.  

- Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Olemme aivan järjettömän upeissa luvuissa. Sellaisissa, joita ei ole ollut meidän historiassa ennen ollut, Anna paljastaa uuden jauhelihapakkauksen positiivisista kuluttajapalautteista ja myyntimääristä.  

Lue lisää uudesta jauhelihapakkauksesta