Atria Oyj:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on hallintoneuvosto, jonka valitsee yhtiökokous. Hallintoneuvostoon kuuluu vähintään 18 ja enintään 21 jäsentä, jotka valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Hallintoneuvosto kokoontuu keskimäärin neljä kertaa vuodessa.
Hallintoneuvoston tehtävät on määritelty osakeyhtiölaissa ja Atria yhtiöjärjestyksessä. Hallintoneuvoston tehtävät ovat:
- valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa;
- antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä; ja
- antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen johdosta.
Hallitus on arvioinut, että kaikki hallintoneuvoston jäsenet ovat riippuvaisia Atriasta, sillä joko he ovat päätoimisia maanviljelijöitä, joilla on, tai he kuuluvat toimivaan johtoon toisessa yrityksessä, jolla on, kyseisen yrittäjän/yrityksen kannalta merkittävä asiakkuus-, toimittajuus- tai yhteistyösuhde Atria -konsernin kanssa.
Kaikki hallintoneuvoston jäsenet kuuluvat merkittävän osakkeenomistajan Itikka osuuskunnan, merkittävän osakkeenomistajan Lihakunnan tai Osuuskunta Pohjanmaan Lihan hallitukseen tai hallintoneuvostoon. Hallitus on arvioinut, että ne Atrian hallintoneuvoston jäsenet, jotka samanaikaisesti ovat yhtiön merkittävien osakkeenomistajien Itikka osuuskunnan tai Lihakunnan hallituksen jäseniä, ovat merkittävästä osakkeenomistajasta riippuvaisia. Yksinomaan merkittävän osakkeenomistajan hallintoneuvoston jäsenyyttä ei ole pidetty riippuvaisuutta aiheuttavana.
Yhtiöllä on hallintoneuvosto, koska yhtiön omistajat, jotka edustavat yli 50 prosenttia yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, ovat ilmaisseet pitävänsä nykyistä yhtiöjärjestyksen mukaista hallintoneuvostoon perustuvaa mallia hyvänä, koska se tuo laajakantoista näkemystä yhtiön toimintaan ja päätösten tekemiseen. Yhtiö katsoo, että sen liiketoiminnan ymmärtäminen edellyttää hallintoneuvoston jäseniltä syvällistä perehtymistä ja sitoutumista lihaliiketoimintaan.
Atria Oyj:n hallintoneuvosto kokoontui 4 kertaa vuonna 2022 ja jäsenten keskimääräinen osallistumisprosentti oli 98,75 %.
Atria Oyj:n hallintoneuvostoon kuuluvat 25.4.2023 alkaen seuraavat 20 jäsentä:
Nimi |
Syntynyt |
Jäsen |
Koulutus |
Päätoimi |
Osallistuminen kokouksiin |
Osakeomistus |
Jyrki Halonen (puheenjohtaja ) |
1961 |
2019 |
Maatilateknikko |
Maanviljelijä |
4/4 |
250 |
Juho Anttikoski (varapuheenjohtaja) |
1970 |
2009 |
|
Maanviljelijä |
4/4 |
4 000 |
Mika Asunmaa |
1970 |
2005 |
|
Maanviljelijä |
4/4 |
11 000 |
Mika Herrala |
1974 |
2021 |
FM, biofysiikka |
Maanviljelijä |
4/4 |
100 |
Veli Hyttinen |
1973 |
2010 |
Agrologi |
Maanviljelijä |
4/4 |
1 500 |
Pasi Ingalsuo |
1966 |
2004 |
Agrologi |
Maanviljelijä |
4/4 |
4 000 |
Jaakko Isomäki |
1979 |
2023 |
Agrologi |
Maanviljelijä |
- |
372 |
Jussi Joki-Erkkilä |
1977 |
2016 |
|
Maatalousyrittäjä |
3/4 |
0 |
Marja-Liisa Juuse |
1963 |
2015 |
|
Maanviljelijä |
4/4 |
250 |
Juha Kiviniemi |
1972 |
2010 |
Agronomi |
Maanviljelijä |
4/4 |
300 määräysvaltayhtiö 184 |
Risto Lahti |
1990 |
2020 |
ETK |
Toimitusjohtaja |
4/4 |
57 |
Ari Lajunen |
1975 |
2013 |
Agronomi |
Maanviljelijä |
4/4 |
0 |
Vesa Lapatto |
1968 |
2020 |
Agrologi |
Maitotilayrittäjä |
4/4 |
0 |
Juha Nikkola |
1976 |
2018 |
Agronomi |
Maanviljelijä |
4/4 |
100 |
Mika Niku |
1970 |
2009 |
|
Maanviljelijä |
4/4 |
300 |
Ari Pöyhönen |
1970 |
2020 |
Agronomi |
Maanviljelijä |
4/4 |
1000 |
Suvi Rantala |
1977 |
2022 |
Tradenomi |
Maatalousyrittäjä |
3/3 |
määräysvaltayhtiö |
Risto Sairanen |
1960 |
2013 |
|
Maanviljelijä |
4/4 |
0 |
Ola Sandberg |
1981 |
2018 |
Agrologi |
Maanviljelijä |
4/4 |
90 |
Juha Savela |
1977 |
2023 |
Ylioppilas |
Maatalousyrittäjä |
- |
1000 |
Palkkiojärjestelmät
MAR (Market Abuse Regulation) -asetus EU:ssa pvm. 3.7.2016
3.7.2016 voimaan tulleen markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 ("MAR"), seurauksena Sisäpiirirekisteri -sivustolla olevia tietoja ei päivitetä 3.7.2016 jälkeen.