– Atria on innolla mukana tässä yhteistyössä kannustamassa lapsia ja nuoria syömään monipuolisesti terveellistä ja turvallista kotiruokaa. Varsinkin perheen arjen kiireessä lasten itsenäinen ja oma-aloitteinen ruuanvalmistaminen korostuu. Terveellinen tarpeeksi proteiinia sisältävä välipala on tärkeä osa päivän ravinnonsaantia kasvavalle lapselle, painottaa Atrian markkinointijohtaja Sanna Päällysaho.
Lapset perehtyvät terveellisten välipalojen valmistamiseen 4H-kerhoissa Atrian ja 4H:n yhdessä tuottamien reseptikorttien avulla. Kerhokauden päättyessä toukokuun lopulla 4H-yhdistykset järjestävät kerholaisille ja perheille Kesäeväät -retkiä eri puolilla Suomea.
Retkillä syödään yhdessä ja kisaillaan leikkimielisesti ruokarasteilla, joissa lapset tutustuvat pantomiimin avulla maatilan eläimiin, sokkona tunnustellen erilaisiin kasviksiin ja hauskan tietokilpailun avulla ravitsemukseen ja pakkausmerkintöihin.
Välipalat osana ruokakasvatusta
On tärkeää, millaisen tunnemuiston ensimmäiset kokkailut ja makumuistot jättävät, sillä itse tehty ihana välipala voi toimia alkuna itsenäiseen ruoanvalmistamiseen. Välipalalla on väliä, kymmenen reseptikorttia tarjoavat innostavan ja monipuolisen välipalalakattauksen lasten käyttöön. Kesällä kisataan vielä siitä, kuinka monta välipalaa kukin kesän aikana itse valmistaa.
– Ruokaketjun toiminnan tunteminen ja ymmärtäminen on tärkeä osa toteuttamaamme ruokakasvatusta. Yhteistyö Atrian kanssa tarjoaa meille hienon mahdollisuuden kertoa lapsille elintarviketeollisuuden merkityksestä osana ruokaketjua. Atrian monipuolisen tuotevalikoiman hyödyntäminen terveellisten välipalojen valmistuksessa toimii lapsille kannustavana esimerkkinä siitä, miten helposti lapsi pystyy itse valmistamaan helppoja ja terveellisiä välipaloja. Myöhemmässä elämässä näitä taitoja joka tapauksessa tarvitaan, toteaa Suomen 4H-liiton järjestöjohtaja Marjaana Liukko.
4H-kerhotoimintaa järjestetään yli 200 4H-yhdistyksessä eri puolilla Suomea. Tekemällä oppimiseen perustuvaa ruokakasvatusta toteutetaan noin 2 700 kerhossa sekä Ruokakoulu-päiväleireillä. Leireillä liikutaan, vieraillaan maatilalla, valmistetaan ruokaa ja syödään yhdessä. 4H:n toteuttaman ruokakasvatuksen piirissä on noin 10 000 lasta ja nuorta joka viikko.
Atria haluaa edistää lasten ja nuorten terveellisiä ruokailutottumuksia sekä kiinnittää huomiota kotikeittiössä käytettävien raaka-aineiden laatuun. On tärkeää, että ruoan turvallisuudesta ei tarvitse huolehtia. Kotimaisista raaka-aineksista valmistettu ruoka on taatusti puhdasta ja turvallista.
Lisätietoja:
- Sanna Päällysaho, markkinointijohtaja, Atria Suomi Oy, sanna.paallysaho@atria.com, p. 040 826 8588
- Virpi Skippari, kehityspäällikkö, Suomen 4H-liitto, virpi.skippari@4h.fi, p. 044 7830302
Atria on Pohjoismaiden, Venäjän ja Viron johtavia liha- ja ruoka-alan yrityksiä. Olemme asiakkaidemme, henkilöstömme ja omistajiemme arvostama 115-vuotias yritys. Yrityksemme uusiutuminen ja kasvu perustuvat erinomaiseen kaupalliseen osaamiseen, tehokkaaseen toimintaan ja yhtenäiseen, kestävää menestystä arvostavaan toimintatapaan.
Päätuotteemme, Hyvä Ruoka, tuottaa paremman mielen ja kestävää arvoa kaikille sidosryhmillemme. Hyvä ruokamme on vastuullisesti ja eettisesti tuotettua, ravitsevaa ja turvallista. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 1,44 miljardia euroa ja palveluksemme oli noin 4 500 liha- ja ruoka-alan osaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Venäjällä ja Virossa. Atria Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1991 lähtien.
Lisätietoja:
Atria yrityksenä: www.atria.com
Kotikokkaajat: www.atria.fi
Atrialaiset blogikirjoitukset: www.atriablogi.fi