Atria Oyj lahjoittaa 10 000 euroa sekä Oulun Ammattikorkeakoululle että Savonia-ammattikorkeakoululle koulutuksen ja tutkimuksen edistämiseksi.
- Elintarvike-, ravitsemus- ja kauppatieteet sekä yhä enenevässä määrin myös tekniikan alan koulutus ja tutkimus ovat tärkeitä osa-alueita Atrialle. Näiden osa-alueiden yhdistäminen luontevasti suomalaisen kuluttajan arkeen ja on yksi isoista haasteista koko elintarviketeollisuudelle. Uusien markkina-alueiden aukeaminen Atrialle edellyttää meiltä uudenlaista kaupallista ja kulttuurien osaamista tulevaisuudessa. Haluamme tukea monipuolisesti Atrialle tärkeitä tieteenaloja ja koulutusta, toteaa Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn.
Lisätietoja antaa viestintä- ja IR-päällikkö Hanne Kortesoja, puh. 0400 638839.
Atria on Pohjoismaiden, Venäjän ja Viron johtavia liha- ja ruoka-alan yrityksiä. Olemme asiakkaidemme, henkilöstömme ja omistajiemme arvostama 115-vuotias yritys. Yrityksemme uusiutuminen ja kasvu perustuvat erinomaiseen kaupalliseen osaamiseen, tehokkaaseen toimintaan ja yhtenäiseen, kestävää menestystä arvostavaan toimintatapaan.
Päätuotteemme, Hyvä Ruoka, tuottaa paremman mielen ja kestävää arvoa kaikille sidosryhmillemme. Hyvä ruokamme on vastuullisesti ja eettisesti tuotettua, ravitsevaa ja turvallista. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 1,44 miljardia euroa ja palveluksemme oli noin 4 500 liha- ja ruoka-alan osaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Venäjällä ja Virossa. Atria Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1991 lähtien.
Lisätietoja:
Atria yrityksenä: www.atria.com
Kotikokkaajat: www.atria.fi
Atrialaiset blogikirjoitukset: www.atriablogi.fi