Tiedotteet

Atrian uutuudet tuovat kesän mukanaan!

1.4.2016 11:25
Atrian uutuudet tuovat kesän mukanaan!

Odotukset ovat korkealla. Niin kesäkelien kuin grillikaudenkin suhteen. Meteorologeja sen paremmin kuin sammakkomiehiäkään ei tarvita: tutkitun tiedonkin mukaan Atria on kesästä toiseen kuluttajien mieluisin grillituotemerkki.

Tässä muutamia esimerkkejä Atrian ensi kesän uutuuksista, jotka tulevat kauppoihin jo grillikauden avajaisiin eli vapuksi totta kai!

Tutustu Atrian kesän 2016 uutuuksiin tästä linkistä.


Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2015 noin 1 340 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on keskimäärin 4 270 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atria.com

Avainsanat