Atria Oyj lahjoittaa yhteensä 60 000 euroa kahdelle suomalaiselle yliopistolle ja yhdelle korkeakoulusäätiölle. Lahjoituksia saavat Itä-Suomen yliopisto 20 000 €, Vaasan yliopisto 20 000 € ja Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulusäätiö 20 000 €.
- Elintarvike- ja ravitsemustiede sekä kauppatieteet ovat tärkeitä osa-alueita Atrialle. Näiden osa-alueiden yhdistäminen luontevasti suomalaisen kuluttajan arkeen ja on yksi isoista haasteista koko elintarviketeollisuudelle. Uusien markkina-alueiden aukeaminen Atrialle edellyttää meiltä uudenlaista kaupallista ja kulttuurien osaamista tulevaisuudessa. Haluamme tukea monipuolisesti eri tieteenaloja, toteaa Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn.
- Atrian näkökulmasta on tärkeää, että Suomessa toimii alueellisesti elinvoimaisia yliopistoja ja korkeakouluja, kertoo Juha Gröhn.
Lisätietoja antaa Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn, p. 0400 684 224.
Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2015 noin 1 340 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on keskimäärin 4 270 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atria.com