Uuden siipikarjatehtaan talotekninen ja rakennustekninen suunnittelu on loppusuoralla. Seuraavaksi päätetään laitehankinnoista.
Kun yhteinen näkemys löytyy, kysymykset loppuvat eikä soraääniä enää kuulu. Siitä tietää, että suunnittelussa on onnistuttu. Näin toteaa uuden siipikarjatehtaan layout-suunnittelusta vastaava projekti-insinööri Jukka Hautakangas.
– Koska sidosryhmiä on paljon, kaikki toteutuvat ratkaisut ovat aina kompromisseja, hän sanoo.
Jukka Hautakangas
Alkuun 6 vuotta sitten
Tehtaan prosessisuunnittelu alkoi jo kauan sitten. Suunnittelutiimiä vetävä Vesa Sorsa muistaa, että esikartoituksia ja tarveselvittelyä tehtiin jo vuonna 2015, eli kuusi vuotta sitten.
– Silloin myös päätettiin käydä maailmalla parissa laitoksessa katsomassa, miten tätä tehdään isossa maailmassa. Master plan -vaiheessa sitten karkealla tasolla hahmoteltiin, paljonko tarvitaan kapasiteettia, millainen laitteisto tarvitaan ja mitä vaihtoehtoja on sen toteuttamiseen, kertoo Vesa.
Hänen ja Jukan lisäksi tiimissä on ollut vahvasti mukana myös tuotannon projektipäällikkö Tommi Kumpulainen. Tiimi on paiskinut töitä sen eteen, että tuotantoa varten saadaan oikeanlainen prosessi ja tehdas.
Jukka ja Tommi ovat keskittyneet projektiin kokopäivätoimisesti noin kahden vuoden ajan, Vesalle tästä tuli kokopäivätyö viime elokuussa.
Vesa Sorsa
Paras tieto työpisteillä
Kun Atrian hallitus syksyllä 2019 teki päätöksen esisuunnittelun käynnistämisestä, pöydällä oli kaksi vaihtoehtoa: joko rakennettaisiin uusi laitos nykyisen rinnalla, tai se toteutettaisiin vaiheittain. Molemmista tehtiin esisuunnittelu. Asia ratkesi elokuussa 2020 – Vesan, Jukan ja Tommin mukaan parhain päin.
– Vaiheittaisessa toteuttamisessa on aina haasteensa, sillä tuotanto pyörii siinä rinnalla. Uuden laitoksen käyttöönottokin tulee olemaan helpompaa, kun se tehdään kerralla valmiiksi, arvioi Jukka.
Atrian omien asiantuntijoiden merkitys prosessisuunnittelussa on aivan keskeinen.
– Atrialla on tapana johtaa suunnittelutyötä itse. Laitteiden hankinnassa käytetään kyllä ulkopuolisia konsultteja tarvittaessa, mutta heillä on enemmän sparraajan ja ajatuksien herättelijän rooli. Tämä työ on laajasti meillä omissa näpeissä, Vesa kuvailee.
– Meillä atrialaisilla on vahva oma näkemys siitä, millaisia ovat hyvät ja toimivat ratkaisut, jatkaa Jukka.
Oman talon sisältä on suunnittelussa ollut mukana kymmeniä henkilöitä, läpi koko organisaation. Tommin mukaan erilaisia hankkeeseen liittyviä työpajoja on pidetty 40–50.
– Työtapa on muotoutunut matkan varrella, kun korona toi omat haasteensa emmekä enää voineet kokoontua fläppitaulun ääreen.
Kaikki asiantuntemus, kokemus ja aiemmista virheistä opittu tietämys on tarpeen, kun halutaan tehdä maailman hienoin siipikarjatehdas.
– Paras tieto löytyy työpisteiltä, ja sitä pitää hyödyntää, sanoo Jukka.
Tommi Kumpulainen
Paras asiantuntemus on oman talon sisällä
Suunnittelu alkaa tyhjältä tietokoneen ruudulta. Kun kaikki seinien sisään tulevat tekniset järjestelmät on mallinnettu paikoilleen, ruutu ei enää olekaan tyhjä, ja edessä on runsaasti haasteita ja rajoitteita esimerkiksi laitteiden sijoittelulle. Kaikki kolme ovat silti samaa mieltä siitä, että juuri haasteet ovat koko homman suola.
Vähän myös rautalangasta
Vuoropuhelu eurooppalaisten laitetoimittajien kanssa on ollut oma haasteensa. Suomalainen siipikarjamarkkina on hyvin poikkeuksellinen, sillä täällä ruho leikataan erilaisiksi leikkeiksi, kuutioiksi, siivuiksi ja fileiksi sekä suolataan tai maustetaan. Muualla maailmalla taas tietty ruhonosa menee teurastuslinjalta pakettiin sellaisenaan.
– Laitetoimittajien on hankala ymmärtää meidän erilaiset vaatimukset tuotannossa ja sisälogistiikassa, kertoo Tommi.
Rautalangasta on väännettävä myös siksi, että viranomaisvalvonta on suomalaisessa elintarvikevalvonnassa korkeatasoisempaa kuin Manner-Euroopassa, vaikka säännöt ja standardit ovat samat.
– Meillä myös työpisteiden ergonomia on vuosien saatossa kehittynyt pitkälle ja siinä on löydetty toimivia tapoja, kun taas Keski-Euroopassa ei ole nähty tarpeelliseksi panostaa tällaisiin asioihin.
Teksti: Pirjo Latva-Mantila
Kuvat: Tuukka Kiviranta