FOOD SERVICE

Palvelemme kaikkia suomalaisia ammattikeittiöitä kaikissa hyvään ruokaan liittyvissä asioissa.

Joulunajan muistilista tilaajalle

Kevään uutuustuotteet

Joulunajan muistilista tilaajalle

TILAUKSET JOULUUN                    
Pyydämme tilaukset joulusesonkiin perjantai 5.11. mennessä. Odotamme tällöin erityisesti tilauksia joululaatikoista, salaateista ja kinkuista niin viipaleina kuin kokonaisinakin. Huomioithan tilaamisessa myös muut joulukattauksesi keskeiset tuotteet. Ennakot tuotteista voi tehdä sähköisten tilauspalveluiden kautta.

Toimituspäivän ollessa loka- tai marraskuussa, edellytämme joulusesonkituotteiden tilauksien saapuvan Atrialla kaksi viikkoa ennen haluttua toimituspäivää.

TILAUKSET VUODEN VAIHTEESEEN
Joulun jälkeiselle ajalle 27.-31.12. pyydämme tilaukset perjantai 3.12. mennessä erityisesti määräpainoisista naudan ja porsaan pihveistä sekä siipikarjan fileistä ja paistileikkeistä unohtamatta nakkeja, salaatteja ja muuta naposteltavaa.

TILAUSTEN MUUTTAMINEN
Atrialle annettujen ja järjestelmäämme siirrettyjen pakasteessa varastoitujen joulukinkkujen ja joululaatikkotilausten muutoksia voidaan tehdä vain rajoitetusti. Keräämme ennakolta kaikki hyväksytyt tilaukset asiakaskohtaisiksi toimituksiksi. Tällä menettelyllä varmistamme jokaisen toimituksen oikea-aikaisuuden ja täysimääräisen toimittamisen.

TUOTERAJOITUKSIA
Porsaan tuoreen kinkun ja naudan maksan saatavuus on rajallista koko joulukuun ajan.

 Toimituspäiville 20.-31.12. ei ole saatavissa alla olevia tuotteita:

  • 5768 Atria 2,5kg Jauhelihapihvi n.63g (EAN 6407850057682)
  • 5688 Atria Sydänmerkki Gluteeniton Lihapyörykkä 2,5kg/20g (EAN 6407850056883)
  • 5580 Atria Juurespihvi 2,5kg/40g (EAN 6407800005169)
  • 1760 Atria Kanapuikko 2,4kg/40g (EAN 6407810017602)

 

KULJETUKSET
Mahdollisista ylimääräisistä toimituspäivistä voit kysyä omalta jakeluorganisaatioltasi tai omalta puhelinmyyjältäsi.

TILAUS-TOIMITUSRYTMI JA POIKKEVAT TILAUSPÄIVÄT
Joulun ja vuodenvaihteen aikana tilaus-toimitusrytmi on normaali 48 h, mutta pyhistä johtuvat asiat on huomioitava erityisen tarkasti.

Huomioithan, että jos normaali toimituspäiväsi on alla mainituissa niin:

  •  joulun aikana 24.–26.12. ei ole jakeluja
  • maanantain 27.12. tilaus on annettava keskiviikkona 22.12.
  • tiistain 28.12. tilaus on annettava torstaina 23.12.
  • lauantaina 1.1. ei ole jakelua
  • torstaina 6.1. ei ole jakelua
  • perjantain 7.1. tilaus on annettava tiistaina 4.1.
  • lauantain 8.1. tilaus on annettava keskiviikkona 5.1.
  • maanantain 10.1. tilaus on annettava myös keskiviikkona 5.1.

Neuvomme mielellämme joulutilaus- ja toimitusasioissa, ota yhteyttä myyntipalveluumme.