FOOD SERVICE

Palvelemme kaikkia suomalaisia ammattikeittiöitä kaikissa hyvään ruokaan liittyvissä asioissa.

YCC Nuoret kokit koulutuspäivä

Vinkit ja ideat

YCC Nuoret kokit koulutuspäivä

Nuoret kokit olivat Atrian lihakoulutuksessa

Suomen Keittiömestareiden Young Chef Clubin kokit tutustuivat Atrian johdolla lihamaailman saloihin lokakuussa pidetyssä koulutuspäivässä Turun ammatti-instituutissa. 

– Valitsimme pääteemaksi punaisen lihan, koska siitä selvimmin löytyy kaikki lihalle tyypilliset ominaisuudet, kertoivat kouluttajana toimineet Atria Food Service kehityspäällikkö Tomi Nevala ja aluepäällikkö Timo Pöllänen Atrialta.

Päivän luento-osuudessa tutustuttiin käytössä oleviin mureutustekniikoihin, lihan leikkaustapoihin sekä erilaisiin ruhonosiin.

 – Fileiden ja paistien lisäksi muistutimme lihan monipuolisista käyttömahdollisuuksista ja raaka-aineista, jotka eivät ole niin jokapäiväisiä, kuten kivipiiras, posket ja kanan maksa, Nevala kertoo.

Päivässä nuoret pääsivät tutustumaan eri hintakategorian raaka-aineisiin (6€-60€) ja huomaamaan, että jokaiselle raaka-aineelle on paikkansa ja valmistustekniikkansa.

– Suuren suosion saivat muun muassa rapeat naudanposket tuplaleivityksellä ja kananmaksamousse glaseeratuilla kivipiiroilla, kertoi Nevala.

 

Lihantuotannon vastuullisuus kiinnosti nuoria

Koulutuksessa käsiteltiin tärkeänä aihealueena lihantuotannon ympäristönäkökulmaa ja eläinten oloja, jotka laajoina kokonaisuuksia kiinnostivat myös nuoria. 

– Koulutuksen tavoitteena oli tuoda esille atrialaisen lihantuotannon vastuullisuutta ja tehdä samalla eettisesti tuotetun punaisen lihan käyttöä hyväksyttävämmäksi, Nevala kertoo.

 

Atrian teettämän hiilijalanjälkilaskennan perusteella on selvinnyt, että suomalaisen tuotantotavan ilmastovaikutukset ovat merkittävästi pienemmät verrattuna lihantuotannon ilmastovaikutuksiin kansainvälisesti.

– Atrialaisen naudan hiilijalanjälki on noin 70 prosenttia ja kanan noin 50 prosenttia pienempi kuin kansainvälinen keskiarvoluku. Ympäristön lisäksi panostamme eläinten hyvinvointiin, jossa Atria Hyvät Tuotantotavat -standardit kattavat sopimustuottajille mm. ohjeet kasvatustavoista, tuotanto-olosuhteista, terveydenhuollosta, eläinkuljetuksista ja menettelyistä teurastamolla, kertoivat Nevala ja Pöllänen nuorille.

 

Koulutukseen eri puolilta Suomea saapuneille nuorille kokeille päivä oli antoisa ja kattava kokonaisuus lihamaailmasta. Alan opiskelijoille ja ammattilaisille suunnatut koulutukset ovat Atrialla tärkeä arvo, jota on edistetty mm Atria 100 Nuorta Kokkia koulutuksen kautta. Lue koulutuksesta lisää Atria 100 Nuorta Kokkia 

– Lihantuotannon vastuullisuus ja raaka-aineen alkuperä ovat nykyisin yhä tärkeämpiä kilpailutekijöitä ravintola-alalla. Yhteinen päivä nuorten ammattilaisten kanssa mahdollisti erinomaisen vuoropuhelun lihateemasta, kertoivat kouluttajat.

images7e0r.png

Kuva ja teksti Viestintävalkea